Siirry pääsisältöön

Unelman juuret




Jokaisella meistä on unelmia. On pieniä arjen toiveita, suuria haaveita ja sitten on niitä mahdottoman tuntuisia unelmia. Suuristakin unelmista kannattaa pitää kiinni. Jonain päivänä ne voivat käydä toteen.

Tämä tarina alkaa mökkiunelmasta. Unelmasta, joka on saanut raamit jo lapsuudessa. Varhaiset kesämuistot lämpimistä hetkistä askeettisessa saarimökissä, jossa on vietetty aikaa läheisten kanssa. Itäsuomalainen luonto on ollut vahvasti läsnä, niin hyvässä kuin pahassa. Lapsuuden muistoissa tuoksuvat kaarnalaivat ja käpylehmät. Ne loputtomat saunavuorot, aamu-uinnit ja muurinpohjaletut. Sellaista viatonta olemista luonnon äärellä.
Viisaammat ovat sanoneet, että unelmien eteen pitää tehdä töitä. Niinhän se on. Vuosikymmenien haaveesta tulee totta! Edessä on remontti, joka vaatii aikaa, ponnisteluja, tekemisen riemua ja epämiellyttävyyden sietämistä. Tällä viimeisellä viittaan esimerkiksi vanhan ulkohuussin "räjäytykseen". Miltä sinusta tuntuisi tyhjentää paskahuussi, jossa joku toinen on tehnyt vuosikymmenien ajan tarpeitaan? Oh shit.
Oodi mökkihöperyydelle!

- Elina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Takan herääminen talviunilta

  Isoja asioita voi saada aikaan pienelläkin vaivalla. Takan ja takkaseinän maalaminen on yksi pienellä vaivalla saavutettu iso muutos. Uusi maalipinta saa takan lämmittämisen tuntumaan entistä hienommalta kokemukselta. Tulen tuijottaminen on suorastaan meditatiivista. Viime viikonloppuna puuhastelimme mökillä kaikenlaista. Yksi esteetikon silmää hivelevä projekti oli takan ja takkaseinän maalaaminen. Auki revittyjen seinien paljastama 70-lukujen värikimara suorastaan hyppii silmille. Remontoinnissa isoin motivaatio syntyy (ainakin itselle) siitä, että kaaoksen keskellä näkee edes pieniä välähdyksiä valmiista pinnoista. Takan ja takkaseinän maalaamiseen käytimme perusvalkoista Tikkurilan Muuri-maalia, joka osoittautui kannattavaksi valinnaksi. Muuri-maalin ominaisuuksiin kuuluu lämmönkesto aina 180-asteeseen saakka. Levitys on helppoa, onnistui amatööri-maalariltakin helposti. Ylijäämämaalin sudin saunan rapattuun sein...

Ulkohuussin räjäytys

  Pääsiäisen vapaapäivät pyhitimme mökin ulkohuussin remontointiin. Upea sää ja ilman lämpötila mahdollistivat huussiprojektin aloituksen. Uuden kompostoivan käymälän asennus vaatii maan kaivamista käymälän alta sekä nestekanisterin "upottamista". Routiva maa olisi ollut iso hidaste projektin jouduttamisessa. Lähtötilanne oli etova. Kakkakikkareiden keräys tapahtui perinteiseen tapaan saaviin. Tämä nykyinen tapa kerätä jätteitä ei olisi täyttänyt "paskalain" kriteereitä. Huussiremontin avulla pääsimme suoraan kiinni "paskalain" kriteereihin sekä tulevaisuuden ekologiseen mökkeilyyn.   Lähtötilanne: Lattissa oli muovimatto. Seinissä oli miljoona hämähäkin settiä, raakalautaa sekä muutamia erikoisia maalauskokeiluja. Lähtökohtana projektissa oli jättää seinälaudat ja katto paikoilleen. Purettavana oli itse pönttöviritelmä, mädäntyneitä tukilautoja sekä lattia.    Lattian tuentoihin hankimme koolauslautaa (yht. 3,...

Saunan muodonmuutos

      Kevään projektina (kaikkien muiden projektien ohella) on ollut saunan pintojen uudistaminen. Tarkoituksena saada sauna mahdollisimman pian käyttökuntoon. Alkuun pallottelimme ajatuksilla, vahataanko koko sauna vai vain seinät ja katto? Vaihdetaanko lauteet uusiin? Ajatus siitä, että joku muu on saunonut vuosikymmenet saunassa auttoi priorisoimaan lauteiden vahauksen tai vaihdon tarpeen. Perusteellisen tutkimuksen jälkeen päätimme säilyttää vanhat lauteet. Rakenteellisesti sauna on hyvässä kunnossa, lauteiden tuentoja myöten. Miksi turhaan vaihtaa lauteet, kun pintojen uudistamisella niistä saa käyttökelpoiset. Pidimme budjettikuria ja annoimme vanhoille lautelle jatkoaikaa vahaamalla ne samaan sävyyn seinien ja katon kanssa. Pintojen uusi ilme saa saunan tuntumaan omalta, vaikka salaa haaveilen lauteiksi lämpöhaapalankkuja. Ehkä joku päivä. Nyt on hyvä näin. Edessä on vielä saunan betonilattian käsittely. Siihe...